Juuri nyt

Koululaiset lähtivät kamppailemaan ilmaston puolesta – Yle seuraa ilmastomarsseja

Yle seuraa nuorten kansainvälistä ilmastomarssia perjantaina.

Tampereen mielenilmaus kokoontui Sorin aukiolle ja jatkaa siitä Keskustorille.
Tampereen mielenilmaus kokoontui Sorin aukiolle ja jatkaa siitä Keskustorille. Marko Melto / Yle

Ruotsalaisen 16-vuotiaan ilmastolakkoilijan Greta Thunbergin inspiroimana nuoret ympäri maailmaa lakkoilevat perjantaisin tulevaisuuden puolesta.

Helsingissä mielenosoittajat kokoontuvat Senaatintorilla klo 10 ja marssivat eduskuntatalon edustalle, missä tilaisuus jatkuu noin klo 11. Vastaavia marsseja on useilla muillakin paikkakunnilla.

Yle näyttää suorana Areenassa ja TV 1:ssä mielenosoituksia Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä kello 11 alkavassa erikoislähetyksessään.

Suomalaisissa kouluissa on suhtauduttu vaihtelevasti ilmastolakkoon, osassa on kannustettu ja osassa toivottu, että nuoret jättäisivät lakon väliin.

Lähde: Yle

Leave a Comment

error: Content is protected !!